Kun ostimme nykyisen kotimme, teimme lähes joka huoneeseen pientä pintaremonttia. Jostain käsittämättömästä syystä päädyimme yhden huoneen osalta vähintäänkin omituisiin ratkaisuihin. Maalasimme työhuoneeseen 3:a eri väriä. Kirjahyllyn taakse tummaa punaista! Vapaalle seinälle tunkkaista kellertävää, vähän kuin olisi tupakkaa vedetty urakalla sisätiloissa... ja ikkunaseinälle kellertävän lisäksi myös valkoista. Näiden maalivalintojen lisäksi survoimme huoneeseen käytännössä lähes kaikki omistamamme roinat, jotta muu asunto säilyisi seesteisempänä. Lopputulos oli kaikkea muuta kuin toimiva ja silmiähivelevä. 

Tavaraa on paljon ja se on 2 vuodessa kulkeutunut pois paikoiltaan.

Paikkansa menettäneitä tavaroita on normisiivousten (tapahtuu liian harvoin) yhteydessä yritetty survoa pois tieltä jokaiseen vapaaseen rakoon ja väliin.

Viime perjantaina, kun mies lähti matkailemaan alkoi tämän rojuhuoneen uudelleen järjestely. Purin huoneesta kaikki tavarat pois ja maalasin koko huoneen kirkkaan valkoiseksi. Maalailin myös huonekaluja valkoisemmiksi ja kasasin kirjahyllyn vähän eri periaatteilla.

Valkoiset seinät ja pienet piristämiset huonekaluihin ja lattiakin näyttää vähemmän keltaiselta. Ja uudet ihanat Manta-verhot, joita olen himoinnut jo vuosia. Ikävä kyllä vanhoista Lundioista ei päästä edelleenkään eroon ja kirjoja kauniisti esim. ovien taakse. Mutta ehkä joskus sitten...

Ikävä kyllä tavaran määrä ei vähentynyt yhtään, joten parhaimmillaankin tämä pintojen ehostus ja tavaroiden järjestely uudelleen on vain väliaikainen parannus. Vähän kuin rasvaimu, jos ei samalla muuta elintapojaan. Läski tulee aina takaisin, jonnekin. Niinpä tämäkään huone ei varmaankaan näytä edes tältä viikon päästä...