Kesäkuun loppupuolella pidettyjen vauvakutsujen viimeinen osa valmistui vauvan synnyttyä. Eli tässä taas lisää näitä vauvajuttuja, vaikka kyllä minä jotain muutakin joskus yritän tehdä kuin vauvanvaatteita ja -tarvikkeita.

1248970512_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vauvanvaatteiden painamisen testitilkut pääsivät hyötykäyttöön.

1248970528_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Niistä syntyi vauvalle tilkkupeitto, jonka päällä voi köllötellä vaikkapa lattialla.

1248970502_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Peitto on kutakuinkin sopiva Ikean pinnasänkyyn esimerkiksi "päiväpeitoksi".

1248970520_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Materiaalina on kankaanpainannan koetilkut (pellavaa), valkoista lakanakangasta (puuvillaa) ja vaaleanpunaista flanelia (puuvillaa) sekä peiton sisällä levyvanua kaksinkertaisena.

Näin joskus Hesarissa jutun kauheimpien tilkkutöiden kilpailusta jenkkilässä. Kauheimman työn palkinnon voitti tilkkupeitto, jonka tilkut olivat kaikki eri materiaalia eikä tilkkuja oltu etukäteen pesty. Kun valmis työ pestiin, kutistuivat kaikki tilkut eri tavalla ja jo ennestään karmiva tuotos sai vielä lisää rumuutta. Tämän ikuisesti muistavana, pesin kaikki kankaat 40 asteessa ennen peiton ompelua, joten ainakin tuon pesulämpötilan ei pitäisi peittoa kutistaa ei toivotulla tavalla. Ja pesuahan tämä peitto tullee tarvitsemaan, koska myönnän sen olevan hieman epäkäytännöllisen värinen vauvalle ja lattialla pidettäväksi.

1248970537_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mielestäni tämä tilkkutyö on kyllä ihan kaunis, vaikka en ole mikään tilkkutöiden suuri ystävä. Vauvan peitoksi tämä kuitenkin sopii oikein hyvin. Ompelukin sujui ilman kummempia ongelmia. Ja vauvan äiti vaikutti tyytyväiseltä lopputulokseen.