Nyt, kun pitäisi vaihtoehtoisesti joko siivota illan kemujen sotkut tai mennä nukkumaan huomista työpäivää silmälläpitäen, päätinkin blogata jo muutama viikko sitten tekemästäni.

Sain tupari/häälahjaksi jokaisen kunnon emännän perustarpeen, ruisleivän juuren. Eikä aikaakaan, kun päätin konkretisoida tuon juuren leiväksi. Aloitin puuhan sunnuntaina ottamalla pakastimessa olleen juuren sulamaan. Illalla totesin, että jäipä leipä vielä aloittamatta.

Maanantaina totesin, että joo enpä tänään kerkiä, mutta eiköhän tuo juuri säily.

Tiistaina totesin, että pakko laittaa leipä alulle, kun kerran juurenkin menin sulattamaan. Laitoin juuren veteen likoamaan ja lisäsin vähän jauhoa.

juuri
3 dl vettä
1 dl ruijauhoja

Kuulin, että minun pitää lähteä työmatkalle Brysseliin torstaista perjantaihin. Mielessä kävi, että mitähän leivälle käy. Samalla kunnianhimoisesti ajattelin, että pyöräytän leivän ennen matkaani.

Keskiviikkona päättelin, että juuri-vesiseos ei ollut vielä alkanut käymistään, koska ohjeen mukaista kuplintaa ei tapahtunut. Päätin jättää juuriseoksen muhimaan työmatkan yli. Hieman harkitsin sen sijoittamista jääkaappiin, mutta päätin varmistaa käymisen ja jätin seoksen pöydälle liinalla peitettyyn kulhoon.

Perjantaina tulin kotiin puolen yön tietämissä ja nuuhkin nenääni nyrpistellen kotini hajua ja mietin, että "mikä hitsi voikin haista niin käyneelle". Muistin hetken hajun lähdettä etsittyäni, että tosiaan minulla on ruisleipä tekeillä. Valmistin taikinan.

n. 6 dl vettä
n. 16 dl ruisjauhoja (yhteensä käytin juuren lisäksi 1 kg ruisjauhoa)
1 rkl merisuolaa

Ohjeen vastaisesti alustin taikinan ihan käsipelillä, koska meillä nyt ei satu olemaan yleiskonetta ja ihan hyvin se sujui käsinkin. Jätin taikinan kohoamaan yöksi.

Lauantaina taikina oli selvästi kohonnut ja pääsin leipomaan leipää. Pyöräytin limpun,  jonka jätin kohoamaan taas pariksi tunniksi liinalla peitettynä ja odottelin pintaan mahdollisesti ratkeavia repeämiä, mitä ohjeen mukaan sopi odotella.

Kyllähän se leipä vähän kohosikin, vaikka mitään massiivisia repeämiä ei syntynytkään. Kuvassa näkyvä ratkeama on kyllä ihan aito, ei veitsellä tai saksilla aikaan saatu, kuten joku ehkä voisi kuvitella...

Kohoamisen jälkeen limppu pääsi kiertoilmauuniimme ja olin kovin epävarma sekä paistolämpötilasta että ajasta. Miten ne nyt sitten kiertoilmauunissa toimivatkaan perinteisistä ohjeista otettuina. Paistoin leipää alkuun noin ½ tuntia 250 asteessa ja alensin sitten lämmön 200 asteeseen ja jatkoin paistamista noin tunnin.

Uunista tuli ulos ihan ruisleivän näköinen ja oloinen limppu. Ohjeessa käskettiin odotella seuraavaan päivään leikkaamisen kanssa, mutta en malttanut. Annoin leivän vähän jäähtyä ja iskin kiinni. Vähän kovaahan se oli, mutta aivan huippuhyvää! Ja niin vaivatonta... vain 7 päivää meni siitä, kun prosessi alkoi ja minulla oli oma ruislimppu! Mutta tosiasiassa kyllä kannatti!

Otin talteen taikinasta ennen leivän muotoilua 3 juurta, joista 1 itselle seuraavaa leipää varten ja 2 muuta muille halukkaille leipureille. Eli ruisleipää saatetaan leipoa täällä jatkossakin.