Pitkästä aikaa jotain raportoitavaa käsityörintamalla. Yhden pitkät Södera -sukat tein pari viikkoa sitten vihreästä Pirkka-langasta,  mutta pääsivät vilahtamaan kameran ohi saajalleen. Vähän ohjetta jouduin fiksailemaan, koska koosta 40 ei päästä kokoon 36 ainoastaan lyhentämällä jalkaterää. Sukista tuli kuitenkin kivat. Harmi, etten niitä voi täällä esitellä.

Söderoiden ohessa neuloin äiskälle äitienpäivä lahjaksi lyhyt vartiset nilkkasukat. Idean sain Knittyn Summer 2006 RPM -sukista. Kivat tuli.

Lanka: Austermann Step
Puikot: 2,5 mm
Kommentit: Langan raidoitus olisi tullut kauniisti esiin myös ihan tavallisissa sileällä neuleella neulotuissa sukissa. Niin ja minun on ihan pakko saada raidat menemään samalla tavalla molemmissa sukissa, en siis kestä jos raidat menevät " eritahtiin", eli haaskaan jonkin verta lankaa tässä.

Jo pidempään olen pitänyt välityönä ja bussineulomisena Cavern Cardigania ja siitä tuli ihana. Aika paljon jouduin säätämään ohjeen kanssa, koska Drops Alpaca oli aika paljon ohjeen lankaa ohuempaa. Ehkä, jos toisen tekisin, saattaisin hieman muuttaa kaula-aukkoa, etenkin sen yläosaa. Joissain blogeissa on valiteltu kaula-aukon antoisuutta, mutta minulle se passaa hyvin. Keventää etumusta mukavasti ja en sitä kuitenkaan ilman aluspaitaa ajatellut käyttää, joten peittävyys ei ole kovin tärkeä ominaisuus. Alla himppasen huono kuva tekeleestä, mutta valmis takki on kutakuinkin ohjeessa esitetyn näköinen. Kiinnitykseksikään en keksinyt mitään omaperäisempää vaan tyydyin virkattuihin nyöreihin.

 

 

Tällä hetkellä puikoilla on uudesta Interweave Knitsistä 1824 Blousson, josta takakappale valmistui viikonlopun aikana. Siitäkin tulee punainen. Eli näyttäisi kovasti siltä, että itselle neulon pääasiassa punaisia villatakkeja...

Loppuun vielä kuva kevätharrastuksestani ja mukavaa kesää kaikille, jotka luette blogiani. Varmaan jotain kesälläkin tänne kirjoittelen, mutta tahti tullee tuskin tiivistymään viimeaikaisesta. Mutta jos joku tietää hyviä lankapuoteja Skotlannissa, niin kesälomamatkaa silmälläpitäen otan tietoja mieluusti vastaan.