Ainakin tässä osoitteessa, koska nuo mainokset, joilla toki on hyvä tarkoitus rahoittaa vuodatuksen toimintaa, häiritsevät vaan niin paljon, eivätkä kuulu ainakaan tuossa muodossa esitettyinä omaan blogiini.

Mutta koska bloggaaminen aika-ajoin on ihan kivaa, niin jatkossa nimismiehen kiharat esiintyvät osoitteessa:

http://lahiltun.blogspot.com/

ja täytyy toivoa, että nämä vanhat kirjoitukset säilyvät täällä, koska en taida jaksaa alkaa niitä siirtää...

Tänä syksynä olen tutustunut suklaaseen oikein urakalla. Ensin oli chjokon suklaa tasting sitten Viini-lehden suklaa+viini -tasting ja muutama viikko sitten suklaakonvehtikurssi,  jossa opeteltiin valmistamaan konvehteja ihan itse. Kurssilla tehdyistä konvehdeista tuli niin hienoja, että pakkohan se oli laajentaa omankin keittiön välineistöä muutamilla konvehtien tekovälineillä. Oma välineistöni koostuu parista silikonisesta muotista ja yhdestä (jo hieman kärsineestä) kovasta muovisesta muotista ja digitaalisesta lämpömittarista. 

Valmistin rasiassa pilkottavat konvehdit maitosuklaasta ja tummasta suklaasta. Opettaja suklaakurssillamme sanoi aika lohdullisesti, että konvehdit voi valmistaa juuri siitä suklaasta, josta itse pitää. Omani tein Valrhonan suklaista, mutta voisi niitä tehdä vaikka fazerin sinisestä. 

Ennen muottiin valuttamista suklaa on temperoitu, siihen tarvitsin sitä lämpömittaria. Homma on juuri sopivaa insinöörille, tulee aikalailla fyssan labrat mieleen. Oikeaoppisesti temperointiin tarvittaisi kai jonkinlainen marmorilevy, mutta jos temperoi vain pienen määrän suklaata kerralla (esim. noin 250 g) ei marmoria tarvita, vaan homma hoituu teräskulhon ja erilaisten vesihauteiden avulla ja näillä pakkasilla esim. jäähdyttämällä seosta parvekkeella koko ajan sekoittaen.

Muottiin valuttamisen jälkeen odotellaan pari minuuttia ja käännetään muotit ympäri. Tässä käytettäisi oikeaoppisesti valutusritilää, mutta minä viritin muutaman pitkän neulepuikon kulhon päälle ja valutin suklaat siinä. Muoteista pois valuneen suklaan voi käyttää uudestaan, joten sitä ei kannata heittää pois vaan juurikin valuttaa uutta käyttöä varten johonkin astiaan tai muualle, mistä se on helppo ottaa uusiokäyttöön.

Kun suklaa on valunut pois, muotteihin muodostuu muotin reunoihin jääneestä suklaasta kuppi. Kun nämä kupit ovat jähmettyneet, voidaan niihin pursottaa haluttu täyte. Täytteenä voi käyttää niin ikään melkein mitä vaan, mistä itse tykkää. Omissa konvehdeissani käytin täytteenä seuraavia seoksia:

Mustikkainen:

Valkosuklaata
Paseerattuja mustikoita
sokerisiirappia
suolatonta voita

-> seoksesta tuli melko juokseva ja sitä oli hivenen hankala käsitellä

Vadelmainen:

Tummaa suklaata
Paseerattua vadelmaa
Suolatonta voita
(muutama pala valkosuklaata, koska massa oli niin tujun makuista)

-> seoksesta tuli melkoisen jämäkkää

Pähkinäinen:

Aleksin Viva Ciabatta -blogista otetulla ohjeella tehtyä pähkinäherkkua pistaaseista
maitosuklaata
suolatonta voita

+ jokaisen konvehdin sisälle yksi kokonainen pistaasi

-> seos piti lusikoida konvehtien sisälle, koska pähkinäherkun rouhe ei tullut pursotin pussin läpi, maitosuklaata olisi voinut olla isommalla konsentraatiolla

Minttuinen:

Marianne Crush rouhetta
Maitosuklaata
suolatonta voita

-> seos piti lusikoida konvehtien sisälle, koska pähkinäherkun rouhe ei tullut pursotin pussin läpi

 Viime aikoina olen päivitellyt lähes pelkkiä ruokajuttuja ja niin saattaa olla jatkossakin, vaikka siis edelleen neulon. Jotenkin neulomukset eivät vain ole tuntuneet kuvaamisen arvoisilta, perusvillapaitoja ja -villatakkeja, sukkia ja sen sellaista... Myös blogipaikan vaihtoa kai pitäisi miettiä, kun vuodatus on alkanut tyrkkiä tuohon ruudulle epämiellyttäviä mainoksia, jotka pitää erikseen sulkea. Mutta pitääpi katsoa jaksaako ryhtyä sellaiseen operaatioon, kun haluaisin mieluusti, että kaikki tämä vanha roina siirtyisi mukana.

Ruokakurssien lisäksi olen kuitenkin taas pitkästä aikaa laajentanut käsityöjuttujani sinne työväenopiston "taidepuolellekin", eli nyt tässä tapauksessa savitöihin tai hienommin keramiikkaan. Syksyn ensimmäinen kurssi oli rakusavi, joka kesti kahden lauantain verran. Ensin muovailtiin esineet ja sitten ne rakupoltettiin. Kurssi oli kiva, opettaja Marjut Alitalo oli mukava ja pitkästä aikaa oli erittäin mukavaa leikkiä savella. Ainut iso miinus työväenopiston rakusavikursseilla on töiden koko ja määrärajoite. Omalla kurssillani sai tehdä 3 noin maitopurkin kokoista työtä, kun itse olin visioinut tekeväni laakean kulhon. No piti sitten vähän muuttaa suunnitelmia ja tehdä vain pieni kulho.

Hedelmävati. Päältä lasitettu valkoisella lasitteella, joka on säröillyt, kuten rakutekniikkaan kuuluukin. Säröt mustuvat polttotekniikassa muodostuvasta savusta ja noesta. Olen myös jättänyt lasitteen pintaan osan noesta. Se lähtee pesemällä hankaamalla pois, mutta ei tartu kovin helposti esineen pinnasta.

Kulhon pohjaan on sivelty jonkinlaista savilietettä, joka on kiillotettu kuivumisen jälkeen säämiskällä. Poltossa liete on pysynyt kiiltävänä, mutta mustunut noesta ja savusta. Siitä ei tartu mustaa, eikä musta lähde pesemällä pois. Tämä lietesysteemi oli oma suosikkini.

Kulhon lisäksi kurssilla syntyi nappeja. Mustat isot olen suunnitellut ompelevani tylsään mustaan talvitakkiin. Vihertävä on aika blingbling omaan makuuni. Väri on syntynyt, kun kuparilasite on pelkistynyt rakupolton jälkeisessä pönttöön laitossa. Valkoraitaiset on savilietteellä käsiteltyhä, mutta ne eivät ole saaneet itseensä savua ja nokea joka kohtaan ja siitä johtuu valkoinen väri. Savi nimittäin oli raakapolton jälkeen melkolailla valkoista.

 Isänpäivää juhlittiin suklaaleivosten kera. Olin työväenopiston järjestämällä leivoskurssilla, jossa tehtiin monen sorttisia leivonnaisia. Isänpäiväksi tein oman sovelluksen "suklaapilvileivoksista".

Suklaaleivokset

pohja:
2 munaa
1 dl sokeria
1/2 dl sulatettua voita
3/4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta

täyte:
vadelmia

Päällys:
3 liivatelehteä
200 g tummaa suklaata
2 kananmunaa
2 dl kuohukermaa
ripaus suolaa
2 rkl sokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria

koristeet: 
tummaa ja vaaleaa suklaata

1. Valmista pohja vatkaamalla munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu voi ja keskenään sekoitetut jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Kaada vuokaan leivinpaperin päälle ja paista uunissa 200 asteessa noin 15 min.

2. Valmista täyte, kun pohja on otettu uunista. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Sulata tumma suklaa vesihauteessa. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää valkuaisten joukkoon suola ja sokeri.  Vatkaa kolmannessa kulhossa tuorejuusto ja vaniljasokeri. Vatkaa niiden joukkoon kananmunan keltuaiset ja tumma suklaa. Purista liivatteista vesi ja sulata ne noin 0,5 dl kuumaa vettä. Kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuusto-suklaaseokseen ja vatkaa samalla hyvin. Kääntele kermavaahto suklaaseokseen ja lopuksi valkuaisvaahto ja sekoita tasaiseksi.

3. peitä pohja vadelmilla ja kaada päälle suklaaseos ja laita kylmään jähmettymään.

4. Valmista suklaakoristeet ja anna niiden jähmettyä

5. paloittele leivokset sopivan kokoisiksi ja koristele.

Leivoksia tarjottiin sekä omalle isälle että appiukolle. Ja hyviä olivat.

Itse kurssilla väkerreltiin Petit Fourseja. Ja on kyllä ihan viimeisen päälle käsityötä ja väkertämistä. Kädet olivat kyynärpäitä myöden sokeritahnassa ja olo kurssin ylenpalttisen leivosmäärän jälkeen mitä kamalin. Harmillisesti kuvien taso jäi heikoksi, kun matkassa oli vain kännykän kamera.

Leivoskurssin taidonnäytteet. Pienen pienet Petit Foursit, joita väkertäessä oli hermot mennä.

Ihan oikeitakin käsitöitä olen kyllä tehnyt, mutta kuvaukset on jääneet niiden osalta vähemmälle. Leivontakurssien lisäksi olen käynyt myös erinäisillä keramiikkakursseilla, joilla syntyneitä "taideteoksia", koitan saada kuvatuksi jonain sopivan valoisana hetkenä.

Kun ostimme nykyisen kotimme, teimme lähes joka huoneeseen pientä pintaremonttia. Jostain käsittämättömästä syystä päädyimme yhden huoneen osalta vähintäänkin omituisiin ratkaisuihin. Maalasimme työhuoneeseen 3:a eri väriä. Kirjahyllyn taakse tummaa punaista! Vapaalle seinälle tunkkaista kellertävää, vähän kuin olisi tupakkaa vedetty urakalla sisätiloissa... ja ikkunaseinälle kellertävän lisäksi myös valkoista. Näiden maalivalintojen lisäksi survoimme huoneeseen käytännössä lähes kaikki omistamamme roinat, jotta muu asunto säilyisi seesteisempänä. Lopputulos oli kaikkea muuta kuin toimiva ja silmiähivelevä. 

Tavaraa on paljon ja se on 2 vuodessa kulkeutunut pois paikoiltaan.

Paikkansa menettäneitä tavaroita on normisiivousten (tapahtuu liian harvoin) yhteydessä yritetty survoa pois tieltä jokaiseen vapaaseen rakoon ja väliin.

Viime perjantaina, kun mies lähti matkailemaan alkoi tämän rojuhuoneen uudelleen järjestely. Purin huoneesta kaikki tavarat pois ja maalasin koko huoneen kirkkaan valkoiseksi. Maalailin myös huonekaluja valkoisemmiksi ja kasasin kirjahyllyn vähän eri periaatteilla.

Valkoiset seinät ja pienet piristämiset huonekaluihin ja lattiakin näyttää vähemmän keltaiselta. Ja uudet ihanat Manta-verhot, joita olen himoinnut jo vuosia. Ikävä kyllä vanhoista Lundioista ei päästä edelleenkään eroon ja kirjoja kauniisti esim. ovien taakse. Mutta ehkä joskus sitten...

Ikävä kyllä tavaran määrä ei vähentynyt yhtään, joten parhaimmillaankin tämä pintojen ehostus ja tavaroiden järjestely uudelleen on vain väliaikainen parannus. Vähän kuin rasvaimu, jos ei samalla muuta elintapojaan. Läski tulee aina takaisin, jonnekin. Niinpä tämäkään huone ei varmaankaan näytä edes tältä viikon päästä...

Osallistuin eräiden polttareiden ykkösohjelmanumerona suklaatastinkiin Chjokossa viime viikonloppuna.

Tasting suklaat vasemmalta miedoimmasta vahvimpaan ja pralinicocktail.

Tastinkiin sai viedä mukanaan omat juomat, jos halusi. Valitsin meidän tastinkiin Kampin Alkon myyjän avustuksella Nortonin Malbecin (2007), jonka sanotaan olevan hyvää tai ainakin maistamisen arvoista maitosuklaan kanssa ja Alkon valikoimasta poistuvan Graham's crusted Portin tummempien suklaiden seuralaiseksi. Alkuperäiseen tastingohjelmaan ei maitosuklaata kuulunut, mutta viinivalinnan selvittyä sitäkin lisättiin maisteluun.

Tasting aloitettiin ihanalla pienellä tervetuliaisleivoksella ja tämän jälkeen suu huuhdottiin Veen Velvetillä ja aloitettiin varsinainen maistelu maitosuklaasta. Ensimmäinen makupala taisi olla Chjokon omaa riisimuroilla (tai vastaavalla) ryyditettyä pehmeän makuista maistosuklaata. Malbec maistui kohtalaiselta tämän kanssa, ehkä jonkin verran rakuunaiselta tai yrttiseltä, mutta paras maku seurasi viinin jälkeen, kun suklaanmaku avautui. Tämän jälkeen maistettiin vielä yhtä maitosuklaata, joka oli lähes Milkamainen, ei siis omaan makuuni laisinkaan. Tämän suklaan kohdalla viini toimi kuten edellisenkin. Itse viini ei siis maistunut mitenkään erityisen hyvälle, mutta jälkimaku sitäkin paremmalle.

Maistosuklaiden jälkeen siirryttiin stydimpiin tummiin ja aloitettiin Amedein 63 %:lla ja siirryttiin jokaisen palan myötä isompiin prosentteihin. Uusi kokemus ja tieto oli, ettei suklaan isompi pitoisuus välttämättä lisää karvautta, kuten olen aikaisemmin kuvitellut. Itseasiassa ensimmäinen tummista suklaista oli ehkäpä koko tastingin karvain pala. Tässä vaiheessa Malbec ei toiminut enää lainkaan, mutta portviini alkoi olla palapalalta parempi seuralainen.

Oma suosikkini tummista suklaista oli Amedein 66 %:nen hedelmäinen suklaa. Amedei nro. 9 sen sijaan toi mieleen mullan, vaikkakin portviinin jälkeen maku suussa oli ihana.

Kaikkein parasta tastingissa oli kuitenkin pralinicocktail.

Cocktailiin kuului ehkäpä maailman paras suklaakokemus, jossa oli ainakin mansikkaa ja valkosuklaata, keskimmäisenä lasissa on pähkinän ja suolan makuinen pralini ja alimpana chilinen tummasuklaa.

Maistelun ohessa Mika Gröhndal kertoili suklaan tuotannosta ja makuun ja laatuun vaikuttavista valmistusvaiheista ja niiden merkityksestä. Ja kyllä se vaan taitaa olla niin, että tässäkin laatu merkitsee isompaa työtä ja siksi myös isompaa hintaa. Vaikkakin oma ehdoton suosikkini on edelleen Fazerin sininen, jonka käsitin olevan vähintäänkin kyseenalaista laadun suhteen.

Tasting maksoi 45€/hlö ja oli kyllä sen arvoinen!

Kolmas kummilapseni sai lauantaina nimekseen Olivia Emma Amanda. Nimenantoa juhlittiin vähintäänkin hikisissä olosuhteissa. Kesän kuumuudesta huolimatta uudelle tulokkaalle on pitänyt neuloa ahkerasti. Jopa niin ahkerasti, että pienokaisen äidin pyytäessä minua tekemään juhliin tuulihattuja, ihmettelin että mitenhän niitä neulotaan...

Vaikka kyseessä on varmasti tuleva isosisko, sai hän pikkusisko -mekon.
Lanka: Virtain Villan kaksisäikeistä valkoista kasviväreillä (kokenilli, krappi ja sipulinkuori) värjättynä ja käsinkehrättyä (vihreä).

Haalarihousut
Ohje: Moda 2/2010
Lanka: Jotain ohutta vauvalankaa (villaa)
Huom: ohjeessa oli jotain omituista vaatteen mittasuhteissa. Kun katsoi kuvassa ollutta vaatetta ja ohjeen mittasuhteita, ne eivät mitenkään täsmänneet. Hiukan epäilenkin, ettei tämä ole kovin käyttökelpoinen tuotos, vaikka lopussa vähän koitin fiksailla...

Sukkatossut
Ohje: Moda-lehti (en muista numeroa)
Lanka: Ohuita vauvalankoja (villaa)

Näiden lisäksi pakettiin sujahti vielä parit villaiset kuorivaipat, jos vanhemmat vaikka innostuvat käyttämään kestovaippoja sekä lupaus hankkia kummilusikka kaiverrettuna pienokaisen nimellä.

Niin, että kyllä mä vielä teen käsitöitäkin vaikka julkaisenkin pelkkiä ruokajuttuja...

Olen tässä iltapuhteekseni selaillut vanhoja käsityölehtiä. Vieressäni on pinossa Modaa, Suurta käsityölehteä ja Interweave Knitsiä sekä muutamia yksittäisiä kappaleita Ottobrea.

Toisin kuin monet Ravelryn ja blogimaailman käsityöihmiset, en ole suuremmin dissaillut suomalaisia lehtiä, vaan ollut osittain ja aika-ajoin aivan tyytyväinen niihin kuten ulkolaisiinkin lehtiin. Välillä tulee huonoja numeroita ja välillä parempia. Oma tyytyväisyyteni voi johtua osittain siitäkin, että aika harvoin lopulta kerkiän toteuttaa ohjeita, joten niiden laatu on jäänyt minulle arvoitukseksi. Ja toisaalta suomalaisissa lehdissä minua viehättää se, että niissä on sekaisin kaikenlaisia käsityötekniikoita. Mutta silti viime aikoina olen alkanut kallistua tähän ilmeisesti vallassa olevaan käsitykseen, että lehdet eivät ole ihan sitä, mitä niiden pitäisi.

(lähde: www.suurikasityo.fi)

Pidin muutoksesta, jonka Anu Harkki toi lehteen. Vaikka tosiaan mallien toteutus on aina ollut minulla lähinnä satunnaista, on lehden suurin anti ollut selailusta saatu nautinto ja eräänlainen haaveilu siitä, mitä tekisin, jos aika riittäisi. Sitten tänä keväänä lehdelle tapahtui jotakin, mikä romautti sen minulle tärkeimmän annin, eli selailunautinnon. Lehden tekijät kutsuvat sitä uudistukseksi, minusta se on lehden tason romauttaminen takaisin johonkin vuosien takaiseen. Ketä palvelee se, että joka välissä törmää ankeisiin tekstisivuihin? Tai että eri käsityötekniikat on lokeroitu ja niiden "otsikkosivut" syövät tilaa oikeilta malleilta ja jutuilta? Paikka paikoin tulee mieleen, että taitolla on tavoiteltu tyylikästä väljyyttä, mutta lopputuloksena on köyhä väljähtyneisyys. En tiedä onko totta,  mutta mallit näyttävät nykyään taas kummallisilta ja tekemällä tehdyiltä, vai mitä sanotte uusimman numeron (7/2010) sivulla 14 ja 15 olevista järkytyksistä? Mallien määräkin näyttäisi vähentyneen. En myöskään mitenkään voi ymmärtää saati kuluttajana hyväksyä kaksoisnumeroita. Jos lehti on yksi lehti on se yksi numero! Eikä se siitä muutu kahdeksi numeroksi, vaikka kanteen niin kirjoitettaisikin. Ja jos lehteä myydään kuluttajalle 12 numeroa vuodessa, on lehtiä myös tultava 12, eikä 10 kuten nykyään.

-> Olen päättänyt olla jatkamatta Suuri Käsityö -lehden tilausta uuden kammottavan taiton vuoksi, koska se pilaa lehden suurimman annin eli selailusta saatavan nautinnon.

(lähde: http://plaza.fi/ellit/kasityot/lehti-ja-toimitus/uusin-lehti/moda-42010-suuri-neulenumero)

Moda oli suosikkini ennen kuin Anu Harkki tuli Suuren Käsityölehden päätoimittajaksi. Jotenkin samaan aikaan kuin tämä tapahtui, tapahtui myös Modassa jokin muutos. Tai siltä minusta tuntui. Jossain vaiheessa selkeästi neulepainotteisesta lehdestä alkoi tulla yhtä lailla ompelulehti, eikä tämä alkuun miellyttänyt minua lainkaan. Ja ehkä tämä olikin suurin syy, miksi Moda menetti hetkellisesti viehätyksensä sen lisäksi, että Suuri Käsityölehti oli hetkellisesti selkeästi entistä parempi. Tätä jälkimmäistä olettamusta tukee se että, kun Suuri Käsityölehti kävi läpi tämän kevään uudistuksen, sai Moda kertaheitolla ison osan viehätystään takaisin. Ja tämän vuoden 3. numerossa oli aivan ihania ompelumalleja, joista olen jopa onnistuneesti toteuttanut yhden mekon. Yksi lehden ongelmista on mielestäni se, että se laahaa hieman perässä. Heinäkuussa ilmestyy numero, joka on pullollaan selkeästi kesään tarkoitettuja neuleita, mutta siinä vaiheessa monet ovat jo lomalla ja langat olisi pitänyt käydä ostamassa etukäteen. Myös syksyn numero ilmestyy aika myöhään, vasta aivan elokuun lopussa. Monet kuitenkin palaavat lomaltaan jo heinä-elokuun taitteessa ja töiden ja koulujen alkaessa siirrytään syksymoodiin ja yleensä se vaatekaappikin tulee päivitettyä syksyä varten ainakin osittain jo elokuun aikana. Olen kuitenkin lehteen kohtalaisen tyytyväinen ja saatan jopa jatkaa sen tilaamista, vaikka toteutus jää tämänkin lehden mallien osalta melko vähäiseksi.

(Lähde: http://www.celticove.com/acatalog/interweave-knits-summer-09.jpg)

Olen tilannut IK:ta 3 vuoden ajan. Tästäkään lehdestä en ole kovinkaan montaa mallia toteuttanut ja nekin, jotka olen, ovat olleet epäonnistuneita. Epäonnistuminen ei ehkä ole ollut ohjeiden vika, vaan neulojan. Lähes joka lehdessä on ollut jokin malli, joka on miellyttänyt silmääni. Lehden selailu ei ole aina niin antoisaa, koska jostain syystä lehti on minusta turhan sekava. Välillä tuntuu, että ohjeet ovat pitkin lehteä ja välillä ne ovat selvästi lehden loppuosassa. Amerikkalaiseen tyyliin mainokset sekoittuvat joskus vähän turhankin jouhevasti itse juttuihin. Toisaalta osa mainoksista on suorastaankin lehden parasta antia... Yksi asia, joka minua ärsyttää ehkä kaikkein eniten ja joka tuntuu suorastaan huijaukselta on, että osa lehden malleista on ns. Internet-malleja. Tämä olisi ihan ok, jos mallit tosiaan olisi saatavilla internetin syvyyksistä, kun niitä itse alkaa kaivata, mutta näinhän ei ole! Malli on ehkä ollut ilmaiseksi ladattavissa, kun lehti on ilmestynyt, mutta jossain vaiheessa lehden ilmestymisen ja oman inspiraation välillä se onkin muuttunut maksulliseksi. Minusta tämä on väärin, koska jos lehden on tilannut, tulisi kaikki siinä esitetyt mallit saada käyttöönsä vaikka 20 vuoden päästä,  jos niikseen tulee. Tietenkin tämän mielipahan välttäisi, jos lataisi kaikki ilmaiset ohjeet heti, mutta aina ei muista tai jokin malli ei lainkaan puhuttele lehden ilmestymisen aikaan, mutta vuoden myöhemmin tilanne onkin aivan toinen. Toistaiseksi olen lopettanut lehden tilauksen, mutta todennäköisesti tilaan sen kuitenkin pian uudestaan, kun näen jonkin kadehdittavan toteutuksen lehdessä olleesta mallista...

Ottobresta olen pitänyt, mallit näyttävät hyviltä ja riittävän erilaisilta, mutta enpä ole tästäkään lehdestä irtonumeroiden ostelusta huolimatta saanut mitään toteutukseen saakka. Lehden taitto on hiukan kummallinen, mutta ehkä se on jokin tehoste, että takakansi on väärin päin? Taito -lehteä tilasin 2 kautta, mutta en pitänyt lehdestä oikeastaan yhtään ja totesinkin, että se ei ehkä ole tällaisen harrastelijan lehti lainkaan. Ainoa syy, miksi tilasin sitä kaksi kautta oli, etten löytänyt ennen ensimmäisen kauden päättymistä, mistään ohjeita siitä, miten lehti perutaan. Lopulta peruin lehden lähettämällä suoraan sähköpostia lehden toimitukseen.

Kuluvana viikonloppuna on saanut oikein kylpeä ihanan romanttisissa hetkissä, kun naapurimaan kruununprinsessa Victoria sai prinssinsä. Häitä valmistauduttiin seuraamaan siivoamalla koti ja valmistamalla kuninkaallisia herkkuja, eli menu "Victoria"... Menun oli luonnollisesti oltava sellainen, joka on helppo nauttia tv:n ääressä romanttisia hetkiä seuratessa.

Menun suolainen osuus sisälsi paahtopaistivoileipiä ja paahdettuja uusia kotimaisia perunoita smetanatahnalla ja savusiialla.

Paahtopaistileivät:
Jälkiuunileipäviipaleita
majoneesi-smetana-tilli-sipulinvarsi-piparjuurilevitettä
Felixin pitkittäin leikattua voileipäkurkkua
Hakaniemen hallista hankittua paahtopaistia
uusien sipuleiden vartta
kotimaisia kirsikkatomaatteja

Perunoiden ohjeen löysin "Sillä sipuli" -blogista ja hieman mukailin sitä, lähinnä jättämällä friteeratun nokkosen pois ja koristamalla potut tillin oksilla sekä korvaamalla savumuikun savusiialla.

Ruuan kanssa nautimme luonnollisesti kuohuvaa. Tällä kertaa kaadoimme laseihin kuninkaallisest Kir Royalia.

Jälkiruuaksi nautimme "Victorian ja Danielin maljat" sekä Neuhausen suklaakonvehteja kahvin ja Kir Royalin kera.

Victorian ja Danielin malja:
Valinjajäätelöä, jonka sekaan on sotkettu tehosekoittimella
Dominokeksi muruja ja päällä
Ruotsalaisia mansikoita

Luonnollisesti menu Victoria oli loistava enkä pysty erittelemään, mikä olisi ollut toistaan parempi osanen siitä. Erittäin onnistunut siis. Ja niinhän pitääkin olla, koska prinsessa sai prinssinsä ja he elävät onnellisena elämänsä loppuun saakka! Onnea siis Victorialle ja Danielille!

Myös tätä edeltänyt viikonloppu koostui romanttisista hetkistä, kun hyvä ystäväni sai oman prinssinsä. Vihkiminen tapahtui Helsingin Käräjäoikeudessa ja olin todella positiivisesti yllättynyt siviilivihkitoimituksen kauneudesta ja oikeastaan suorastaan romanttisuudesta. Itse, kun olen tähän saakka kuulunut siihen koulukuntaan, joka on kuvitellut vihkimisen olevan romanttista ainoastaan kirkossa. Mutta toisaalta, miksei se olisi romanttista ihan missä vaan, kun pari on selvästi korviaan myöden toistensa lumoissa ja vihkijä lausuu sanoja, jotka varmasti jokainen voi allekirjoittaa:

"Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi.
Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin".

Ja ne kysymyksethän eivät lopulta juurikaan eroa kirkkovihkimisen kysymyksistä... tahdotaan rakastaa toisia lopun elämän.

Vaikka vihkiminen suoritettiin hyvin pienimutoisesti, pidimme huolen, että morsian oli asianmukaisesti varustettu:

Virkattu sukkanauha, jossa jotain sinistä ja jotain uutta...
Lainattuna ja vanhana toimikin sitten mieheni minulle joululahjaksi antama Vilman tekemä lusikkakoru.

Hääkahveja juotiin vihkimistä seuranneena päivänä ja leivoin sinne voileipäkakun yhdistellen Kinuskikissan ja "Elämä makeaksi" -blogista bongaamiani ohjeita.

Kuten kuvasta näkyy, on ulkonäkö se, johon on saatu inspiraatio "Elämä makeaksi" -blogista "lihavoileipäkakusta".
Koristeena siis tuorejuustokuorrutus, tomaatin kuoresta muotoiltuja ruusuja, kinkkuruusuja, herneenversoja sekä persiljasilppua ja viinirypäleitä reunoilla.
Omasta mielestäni raikas ja moderni ulkonäkö superperinteisellä ja melko kasarimaisella herkulla. Pidän tosi paljon!

Täytteenä voileipäkakussa on kaksi kerrosta tummaa vuokaleipää, kolme kerrosta vaaleaa paahtoleipää sekä kutakuinkin Kinuskikissan "italialainen kinkkuvoileipäkakku" -ohjeessa kerrottuja juttuja. Tuorejuustona tosin tavallinen ruohosipulinmakuinen eikä ollenkaan sitruunamehua, koska unohdin ostaa sitruunan.

 Häälahjaksi hääpari sai tietenkin virallista hääsuklaata.

Onnea K&H!

Maistoin ensimmäistä kertaa prinsessakakkua kankaanpainokurssin yhteydessä tänä keväänä, kun viereisessä luokassa oli samaan aikaan meneillään kakkukurssi kondiittorin johdolla. Satuin kakkukurssin luokkaan ihailemaan kakkuja juuri, kun kakkuope kertoi heittävänsä kakkunsa roskikseen, jos ei kukaan huolisi sitä. Minä tietenkin huolin ja tarjoilin kakkua seuraavana päivänä kankaanpainokurssin lomassa. Ja kakku oli yllättävän hyvää siihen nähden, että sen päällä oli kerros marsipaania, jota olin siihen saakka kuvitellut inhoavani.

Koska kakku ei ollutkaan pahaa, päätin tehdä äidilleni, joka itse asiassa pitää marsipaanista, prinsessakakun äitienpäiväksi. Googlailin ohjeita ja törmäsin vähän kaikenlaisiin keskenään hyvinkin ristiriitaisiin ohjeisiin. Toisissa käskettiin kuorruttaa kakku marsipaanilla tarjoilua edeltävänä päivänä, jotta kakku mehevöityisi, toisissa sanottiin, ettei näin pitäisi toimia, koska marsipaani vettyy. Toisissa kehotettiin kostuttamaan ja toisissa kehotettiin olemaan kostuttamatta lainkaan. Toisissa käytettiin täytteenä kermavaahtoa, toisissa vaniljakreemiä ja joissain vaniljakiisselin ja kermavaahdon yhdistelmää. Itse päädyin melkoiseen sekoitukseen kaikista lukemistani ohjeista. Ulkonäköön on vaikuttanut melkoisesti Frödingenin Prinsessakakku…

Perinteisesti vihreällä marsipaanilla kuorrutettu prinsessa, jonka helmoista valuu hirviölimaa.

Hirviölima johtuu juurikin siitä, että kakkua on kostutettu ja kuorrutus on tehty tarjoilua edeltäneenä iltana. Eli toisin sanoen kakun ulkonäkö on kärsinyt liiasta kosteudesta. Maku sen sijaan minusta paranee, kun kostuketta on riittävästi.

OHJE

KAKKUPOHJA

3 kananmunaa

pieni kartiolasillinen sokeria

pieni kartiolasillinen perunajauho- (1 osa) ja vehnäjauho- (2 osaa) seosta

1 tl leivinjauhetta

Vatkasin sokerin ja kananmunat vaaleaksi vaahdoksi ja kääntelin puuhaarukalla jauhot ja leivinjauheen sekaan. Kaadoin seoksen pienehköön irtopohjavuokaan, jonka pohjalle olin leikannut pyöreän palan leivinpaperia. Vuokaan olisi riittänyt 2 kananmunan taikina. Nyt osa taikinasta jäi yli.

TÄYTE

vadelmahillo

pakastevadelmat

TÄYTE+PÄÄLLIOSAN KUORRUTUS

2 dl kahvikermaa

1 dl maitoa

½ vaniljatankoa

raastettu sitruunan kuori

1 kananmunan keltuainen

2 maltillista rkl perunajauhoja

½ sitruunan mehu

1-2 rkl sokeria

2 dl kuohukermaa

Halkaisin vaniljatangon ja kaavin mustan sisuksen puoleen kahvikermasta ja puoleen maidosta. Lisäsin joukkoon vaniljatangon ja sitruunan raastetun kuoren. Kiehautin seoksen ja keitin sitä miedolla lämmöllä noin 10 min. Poistin vaniljatangon ja jäähdytin seoksen kaatamalla sekaan loput kahvikermasta ja maidosta. Vatkasin joukkoon keltuaisen, perunajauhot ja sitruunan mehun ja keitin seosta kunnes se muuttui paksuksi. Siitä tuli hyvinkin paksua. Jäähdytin seoksen ja vatkasin kuohukerman vaahdoksi, jonka sotkin vanilja-sitruunaseokseen puuhaarukalla voimakkaasti sekoittaen. Seos oli edelleen melko tanakkaa, mutta niin kuuluikin olla.

Leikkasin kakkupohjan kolmeen osaan. Kostutin alimman kerroksen ½ sitruunan mehun ja veden seoksella. Sivelin sille ohuelti vadelmahilloa ja laitoin hillon päälle pakastevadelmia ja ohuen kerroksen vanilja-kermavaahtoseosta. Keskimmäiselle kerrokselle tein samat jutut. Päällimmäisen kerroksen kostutin ja sivelin sille hieman vadelmahilloa ja laitoin päälle loput (suurin osa) vaniljakermaseoksesta siten, että keskelle kakku syntyi kumpu ja kakku sai pyöreämmän muodon. Tasoitin pinnan ja sivelin vielä kermaseosta hieman reunoille.

PÄÄLLINEN

n. 250-300 g vihreää marsipaania

tummaa suklaata

marsipaani ruusuja

Pehmitin marsipaanin vaivaamalla sitä hetken. Kaulitsin sen noin 1,5 mm paksuksi pyöreäksi levyksi silikonisen leivinalustan päällä. Tarttumista ehkäisin ”jauhottamalla” alustan ja kaulimen tomusokerilla. Levyn on oltava sen kokoinen, että se peittää kakun ja tulee hieman alareunoista yli. Nostin tasaisen levyn kaulimen avulla kakun päälle ja taputtelin sen muotoonsa. Alareunoja voi hieman venyttää, jos sinne meinaa syntyä ryppyjä. Muotoilin kakkua vielä hieman painelemalla marsipaanin päältä. Leikkasin ylimääräisen marsipaanin alareunoista pois. Koristelin kakun sulatetulla suklaalla, jota pursotin minigrip-pussista, jonka kulmaan olin tehnyt pienen reiän sekä marsipaaniruusuilla.

Ensimmäiset marsipaaniruusuni.

Ohjeita otin täältä:

http://herkkuhovi.vuodatus.net/blog/1312502

ja täältä:

http://marja1979.vuodatus.net/blog/category/Marsipaaniruusun+teko-ohjeet

Pidin enemmän Herkkuhovin ohjeesta.

Mitään ihmeellisiä välineitä ruusujen tekoon ei tosiaan tarvita. Itse käytin apuna pyöreää paistomittaria, joka korvasi kukkanaulan, tarjoiluastian kannatinta, jossa oli pyöreä pää (korvasi marsipaanin muotoiluvälineen) sekä lusikkaa, jolla painelin terälehtiä littanoiksi sekä tomusokeria, jolla ehkäisin tarttumista.

Ihan ensimmäinen ruusu. Onhan siinä vähän repaleiset reunat, mutta itse olin teokseen aivan tyytyväinen. Varmaan näissäkin harjoituksella lopputuloskin paranisi.

Niin ja tosiaan, jos haluaa, että kakun ulkonäkö pysyy parempana, niin vähempi kostutus lienee avainasemassa ja ehkä marsipaanikuorrutteenkin voisi lisätä vasta samana päivänä kuin tarjoilu tapahtuu. Toisaalta nyt saavutettu kosteusaste oli maun kannalta melko optimaalinen. Ilman kostutuksen sitruunamehua olisi kakusta puuttunut tietty raikkaus. Myös pakastevadelmat, jotka omalta osaltaan kostuttivat kakkua antoivat makealle kakulle mukavaa hapokkuutta. Ilman näitä olisi lopputuloksena ollut varmasti kauniimpi mutta myös mauttomampi kakku.