Synkkänä ja pimeänä viikonloppuna sain askarreltua oikein urakalla. Yhtenä iltana kaiversin linolevyä joulukorttien "leimaa varten". Koitin muistella kaiverrus ja paino-ohjeita koulun kuvaamataidon tunneilta, mutta ihan kaikkea en ehkä muistanut, kuten sitä, missä sormet on pidettävä kaiverruksen aikana... Aluksi ajattelin kaivertaessani, että onpa tämä kevyttä ja helppoa ja miten se silloin kouluaikaan tuntui niin hankalalta, mutta työn edetessä huomasin, että kaiverrusta vaaditaan yllättävän paljon ja se muuttuu koko ajan raskaammaksi. Laatta kuitenkin valmistui.

267592.jpg

Kommentit: Saldona oli kolme kaiverrusvälineen aiheuttamaa haavaa sormissa.

Kaivertamisen jälkeen pääsin painamaan. Kankaana on tämän syksyn väreissä oleva unikkokangas. Pitikö telaa kitkuttaa värissä niin kauan että ritisee, vai mitä piti tehdä? Painaminen oli yllättäen vaikeampaa kuin levyn käsittely.

267575.jpg

Materiaalit: Marimekon unikkokangas, kultainen Marimekon kangasväri.
Kommentit: Tätä ei varmaan olisi pitänyt esitellä, kun nyt paljastuu joulukorttiaihe...

Loppuviikonlopun vietinkin tiffany-lasikurssilla. Kurssilla oli tarkoitus tehdä jouluisia tiffany esineitä. Osallistujia oli 10 ja 20 väliltä. Osa oli tehnyt töitä ties kuinka paljon ja kauan ja osa ei koskaan. Itse kuuluin jälkimmäiseen kategoriaan. Ja vaikka en ole mitenkään erityisen ihastunut perinteisiin tiffany-lasi koristeisiin, niin niitä oli tosi kiva tehdä ja uskoisin, että jotain "modernia" ja vähemmän krumeluuriakin on mahdollista tekniikalla tehdä. Itse keskityin pääasiassa pikkuenkeleihin. Ja ehkä omakehuna voin todeta, että minun enkelieni valmistuttua aika moni muukin keskittyi lähinnä niiden tekemiseen. Ensimmäiset enkelit tein vaaleanpunaisesta ja tämän jälkeen moni muukin keskittyi tuohon vaaleanpunaiseen.

267573.jpg

Materiaalit: Erilaisia laseja, mm. maitolasi, koneantiikki, lasihelmet (Ikea), rautalanka, kuparifolio ja tina
Kommentit: Saldona 5 uutta haavaa sormiin...

Enkeleiden lisäksi tein tonttuja ja sydämiä. J ei tosin hahmottanut tonttujen olemusta aivan oikein, mutta mitäpä siitä.

267577.jpg

Kommentit: Ylemmät ovat sydämiä ja alemmat tonttuja.

Koska olin nopea toimissani ehdin vielä tehdä ensimmäisen moniulotteisen työn, roosan kynttilälyhdyn. Itse en tosin ole erityisen ihastunut siihen, mutta tulipa koitettua tuollaisenkin työn tekeminen.

267576.jpg

Kommentit: Tinaklönttejä siellä täällä ja muutenkin vähän mitä on. Hyvää oppia kuitenkin.

Kurssi oli ihan mukava, joskin melko rasittava aika-ajoin. Oli kuitenkin mukava oppia tekniikka. Ehkä on pakko hankkia kotiin kolvi ja juotosnesteet...