Viimeaikoina en ole saanut oikein mitään valmista aikaiseksi. Siskolleni tein ponchon mukaillen Pirkan ohjetta. Tosin käytin vähän erilaista mallineuletta, että sain aikaan reikäisemmän lopputuloksen. Valitettavasti unohdin ottaa tekeleestä kuvan ennen sen luovuttamista, mutta jos siskoni jossain vaiheessa saa neuleen kuvattua, lisään kuvan siitä tänne.

Kesken on tällä hetkellä villasukat ja villatakki. Kumpikaan ei etene kovin vauhdikkaasti. Haluaisin myös alkaa tehdä jo joululahjoja, mutta jotenkin en saa ajatuksia niiden suhteen järjestykseen. Taitaa vielä käydä niin, etten taaskaan saa tehtyä juuri mitään itse, vaikka tässä vaiheessa ideoita piisaa.

Nyt pitäisi myös ajankäytössä tapahtua muutos parempaan. Koulu ja opinnot ovat ohitse ja illat näin ollen vapaana. Valmistun siis vihdoin lähes tarkalleen 7 vuotta kestäneen opiskelun jälkeen DI:ksi ensi maanantaina. Katrin blogissa onkin kuvia sairaan siististä valmistumislahjastani. Lisäksi käsitöihin liittyen sain myös lankaa, käsityökorin ja neulekirjan. Niistäkin voisin ottaa joku päivä kuvia. Langat näyttävät uudessa korissa paljon kivammilta kuin vanhassa, josta niitä ei edes meinannut saada ulos liian suppean suuaukon vuoksi.

Sitten eräs huolestuttava ja ärsyttävä asia... Minun vieraskirjaani on kohdannut kamala spämmin määrä. Spämmissä lukee aina jotain tyyliin: "Nice Site" tai "Thanks" ja lähettäjä on ilmeisesti joku Usalainen kirjoja kauppaava tai mainostava taho. Spämmiä on joka kerta tullut 12-50 kappaletta ja siis kaikki tuolta samalta taholta. Voi ainakin olla varma, että en siitä puljusta ikinä ostaisi mitään!